• fi
  • gb
  • ru
 

Ensimmäinen paritalo on valmis

L-House osti Punkaharjun Tuunaansaaren leirintäalueen

May 12, 2010

Tuunaansaareen syksy-, kevät- ja talviaikaa kehitetään voimakkaasti entistä viihtyisämmäksi ja aktiivista lomailua suosivaksi. Monitoimitalon rakentaminen on käynnistetty ja valmistuu pääosin kesäksi 2011. Ravintolan n. 400 ravintolapaikan lisäksi rakennukseen tulee lapsille leikkihuone, tilaisuuksia varten järvinäköalalla oleva kabinetti, sekä alakertaan sauna-, puku- ja välinevarastotilat ohjelmapalveluille. Rakennus toimii myös kesäsesonkia lukuun ottamatta lomakeskuksen vastaanottona. Ravintolan läheisyydessä olevaa leikkipaikkaa laajennetaan.

Lapsien iloksi alueelle on tuotu kaksi kesyä poroa, Salla ja Upi. Ne ovat jatkuvasti nähtävillä ja osallistuvat alueella järjestettäviin eri tilaisuuksiin ja ohjelmaan. Porojen aitaus sijaitsee Kesämaan pysäköintialueen päässä. Lammen alue on valmisteltu talveksi luistinradaksi ja sinne laitetaan myös napakelkka. Lammen viereen on raivattu tilaa pulkkamäelle. Lammen läheisyyteen rakennetaan jo täksi jouluksi varattavissa oleva 25 hengen kota.

Lomakeskuksen alueelle suunnitellaan rakennettavaksi myös uutta majoitustilaa. Ensimmäiset rakennukset valmistuvat 2012 kesäksi. Vieraslaitureita laajennetaan ja alueelle tehdään erilaisia aktiviteettejä, kuten golf frisbee ja paintball. Vaunupaikkoja on lisätty raivaamalla ja tasoittamalla niille suojaisia paikkoja metsän reuna-alueelle.

Perinteisten harjualueen ja Tuunaansaaren valaistujen hiihtolatujen ja retkiluistelureittien lisäksi saaren alueelle yhdistyy tänä talvena myös moottorikelkkailureitti Alueen muut palvelut, kuten ulkoilureitistöt ja erilaiset ohjelmapalvelut ovat nopean kehitystyön alla. Reitistöjen opasteita lisätään, niitä parannetaan ja valaistaan. Ohjelmapalvelutarjontaa lisätään ja välinevuokrausmahdollisuudet paranevat.

Lisätietoja puh +358 29 007 4050 tai info@easyholiday.fi tai Harri Savolainen 0500 778878harri.savolainen@easyholiday.fi